|
1. Kansan Arkiston vuosi 2010
Vuosi 2010 oli digitoinnin ja nykyisenlaisen valtionavun puolustamisen vuosi. Aineiston
säilymisen varmistaminen ja saavutettavuuden parantaminen digitoinnin avulla ovat
arkistoille asetettuja keskeisiä tavoitteita. Digitoinnin suunnittelu, ohjeistaminen ja
toteuttaminen teettivät paljon töitä. Pääasiassa paperimuotoiseen aineistoon
kohdistuva yksityisten arkistojen yhteinen digitointihanke ns. pikadigi
saatiin vuoden lopussa päätökseen. Kansan Arkiston osalta saldo 170 000 digitoitua
sivua ja 361 tuntia digitoituja äänitteitä. Arkistotietokanta Planeettaamme
kehitettiin vuoden aikana paremmin vastaamaan KDK:n vaatimuksia. Projektimme oli osa
valtavaa Kansallisen digitaalisen kirjaston (KDK) ja digitaalisen aineiston
pitkäaikaissäilytyksen (PAS) hanketta, jonka tarkoituksena on digitoida merkittävä osa
Suomen kulttuurihistoriaa ja saattaa kulttuuri ja tiede tätä kautta kaikkien saataville
sekä turvata sähköisen aineiston säilyminen tulevaisuuteen.
Erillisenä yhteistyöhankkeena kehitettiin samaan aikaan Akseli
-kokoelmahallintajärjestelmää, jolla Kansan Arkistossa korvattiin entinen
kuvatietokanta ja parannetaan kirjasto- ja julistekokoelmien saavutettavuutta.
Järjestelmä otettiin käyttöön vuoden 2010 lopussa. Yleisölle suunnatun
arjenhistoriaa.fi -verkkopalvelun kehitystyö saatiin loppusuoralle.
Arkiston perustoimintaan, järjestämistyöhön, paneuduttiin tehokkaasti: aineistoa
järjestettiin lähes 100 hyllymetriä. Kokoelmat karttuivat 47 hyllymetrillä. Arkiston
akuuttiin tilaongelmaan etsittiin koko vuoden ajan ratkaisua. Toistaiseksi tuloksetta.
Kansan Arkistoa ylläpitävän Yhteiskunnallisen Arkistosäätiön varsinaisen toiminnan
kulut olivat vuonna 2010 yhteensä 550 204 euroa. Arkiston talous perustuu valtionapuun,
joka on enintään 80% Kansallisarkiston hyväksymistä menoista. Säätiö on saanut
arkistotoiminnan omarahoitusosuuden kattamiseen sekä erilaisiin projekteihin avustuksia
ja lahjoituksia seuraavilta järjestöiltä ja yhteisöiltä:, Hertta ja Otto Wille
Kuusisen säätiö, Kansan Arkiston ystävät ry, Kansan Sivistystyön Liitto ry, Kansan
Uutiset, Palkansaajasäätiö, Parasta Lapsille ry, Rakennusliitto ry, Suomen Demokratian
Pioneerien Liitto ry, Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL, Teuvan demokraattinen
yhdistys, Työväenjärjestöjen tukisäätiö rs, Vasemmistonuoret ry ja Yrjö Sirolan
Säätiö rs.
Valtionavustusten jakoperusteisiin yritettiin ajaa vuonna 2010 radikaalia muutosta.
Valtioneuvoston kanslia oli asettanut työryhmän, jonka tehtävänä oli selvittää
puolueita lähellä olevien yhteisöjen julkisia tukia. Ajatuksena oli muuttaa
valtionavustusten jakoperusteita siten, että avustukset jaettaisiin parlamentaaristen
voimasuhteiden mukaan puolueille, jotka jakaisivat ne eteenpäin järjestöilleen.
Erityisessä tarkastelussa olivat poliittiset lapsi- ja nuorisojärjestöt,
sivistysjärjestöt ja hiukan yllättäen myös ns. puoluearkistot. Arkistokentästä
valtionavustustyöryhmän kuultavana 28.4. olivat Kansan Arkisto, Työväen Arkisto,
Suomen keskustan ja maaseudun arkisto, Svenska centralarkivet ja Porvarillisen Työn
arkisto. Asiantuntijana paikalla oli myös Kansallisarkiston yksityisarkistoyksikön
johtaja Marja Pohjola. Laadimme asiasta oman selvityksen, jossa totesimme ettei Kansan
Arkisto ole puoluearkisto vaan ammatillisesti hoidettu päätearkisto, jossa on
arkistoammatillinen henkilökunta, tutkijapalvelu ja säilytystilat. Korostimme olevamme
muistiorganisaatio, jonka toiminta ei voi olla lyhytsyklistä vaaleista vaaleihin
tähtäävää työtä. Olemme osa tutkimuksen kansallista infrastruktuuria ja valtionavun
turvin olemme koonneet ainutlaatuisen ja monipuolisen lähdeaineiston tutkijoiden
käyttöön.
Valtioneuvoston kanslia laati muistion, jonka yhteenvedossa todettiin, että
kansanedustajien lukumäärä ei sovellu luontevasti yksityisten arkistojen valtionavun
myöntämisperusteeksi. Esitettyjen jakoperusteiden käyttöönotto edellyttäisi
puoluelain ja yksityisistä arkistoista annetun lain muuttamista. Jatkossa
arkistotoimintaan myönnettävät avustukset olisi pitänyt tulla veikkauksen ja
raha-arpajaisten voittovarojen sijaan yleiskatteellisista valtion talousarvion varoista.
Tämä taas olisi merkinnyt määrärahan lisäystarvetta. Työryhmä päätyi
kannattamaan toiminnan laadun ja laajuuden parannettua vertailua ja nykyisten avustusten
kehittämistä siten, että nykyistä paremmin pystytään turvaamaan sähköisen
arkistoaineiston vastaanotto ja nykyisten aineistojen digitointi.
Uuden arkistonjohtajan ensimmäinen vuosi on nyt onnekkaasti takanapäin.
Pikadigi-projekti päättyi ja paljon aineistoa on digitaalisessa muodossa, mutta todella
paljon työtä on vielä tekemättä. Sähköisten aineistojen saattaminen tutkijoiden
saataville on vielä kesken. Valtionavustuksia ei olla sitomassa puoluetukeen eikä
toimintamme ole jatkossakaan täysin parlamentaaristen voimasuhteiden heiteltävänä.
Lämpimät kiitokset kaikille arkiston yhteistyökumppaneille ja tutkijoille. Ilman teitä
meidän toimintamme ei olisi mahdollista. Erityinen kiitos henkilökunnalle, joka on
jaksanut kaiken kiireen ja yllätysmomenttien keskellä säilyttää työmotivaationsa.
Helsingissä 28.3.2011 arkistonjohtaja Marita Jalkanen
2. Hallinto ja henkilökunta
Kansan Arkistoa ylläpitää
Yhteiskunnallinen Arkistosäätiö. Arkistosäätiön valtuuskunnan muodostavat
kaksikymmentä henkilöjäsentä. Vuonna 2010 valtuuskunnan jäseninä ovat toimineet
työnohjaaja Liisa Aura, toimitsija Oiva Björkbacka, puheenjohtaja Matti Harjuniemi,
toimistosihteeri Soile Hyvärinen, järjestötoimitsija Loviisa Itäkannas,
päätoimittaja Jouko Joentausta(20.4. lähtien), sopimussihteeri Marjo Katajisto,
toiminnanjohtaja Sirpa Kerman, tutkija VTT Joni Krekola, toimistosihteeri Solveig
Levomäki, toiminnanjohtaja Laura Lodenius, koulutustuottaja yhteisöpedagogi (AMK) Ari
Myllyviita, talouspäällikkö VTM Satu Niemelä(21.4. saakka), tutkija VTL Raimo Parikka,
opintojohtaja Leo Partanen, toiminnanjohtaja FM Jorma Pikkarainen, historiantutkija
dosentti Tauno Saarela, pääsihteeri Tarja Syyli (21.4.saakka) ja pääsihteeri Riikka
Taavetti (21.4. alkaen), Tutta Tallgren (21.4. alkaen), järjestösihteeri Ira Techtolin
(21.4.alkaen) tutkija Reijo Viitanen. Valtuuskunnan puheenjohtajana on toiminut Reijo
Viitanen. Valtuuskunta piti vuosikokouksensa 21.4.2010. Varapuheenjohtajaksi valittiin
Soile Hyvärinen.
Säätiön asioita hoitaa ja edustaa
hallitus. Arkistosäätiön hallituksen puheenjohtajana vuonna 2010 toimi Tauno Saarela ja
jäseninä Sirpa Kerman, Joni Krekola, Laura
Lodenius, Raimo Parikka, Jorma Pikkarainen ja
Riikka Taavetti. Hallituksen sihteerinä on toiminut Pirjo Kaihovaara. Arkistosäätiön
asiamiehenä sekä esittelijänä hallituksen kokouksissa on ollut Marita Jalkanen.
Säätiön kirjanpitäjänä on toiminut Kirsti Vilén ja tilintarkastajina HTM Timo
Vilén (varalla HTM Eira Roiha) ja Matti Niinimäki (varalla Matti Vesterinen).
Kansan Arkiston työsuhteiseen henkilökuntaan kuului kuluneen
vuoden aikana yhdeksän henkilöä, joista yksi oli osa-aikaeläkkeellä. Koko vuoden
täysiaikaista työpäivää teki kuusi henkilöä. Työsuhteessa olleen henkilöstön
työpanos oli 8,1 henkilötyövuotta, josta luvusta projektityön osuus
henkilötyövuosista oli 0,5 henkilötyövuotta. Henkilöstöön on kuulunut sekä
vakituisia työntekijöitä että määräaikaisia projektityöntekijöitä ja
harjoittelijoita. Vakituisten työntekijöiden
kanssa käytiin toimintavuonna työehtosopimuksen mukaiset kehityskeskustelut.
Vakinaiseen henkilökuntaan
ovat vuoden aikana kuuluneet:
- Jalkanen Marita, FM, arkistonjohtaja
- Kaihovaara Pirjo, VTL, erikoistutkija,
osa-aikaeläkkeellä
- Laitinen Reetta, FM, tutkija
- Lindgren Riitta, arkistomestari
- Määttänen Kari, FM, tutkija
- Ollikka Auli, arkistosihteeri, kuvankäsittelijä
- Pursiainen Pia, YTK, tutkija
- Seppä Hilkka, tutkimussihteeri
Muut työntekijät ja
harjoittelijat:
-Ekroos Kajsa, projektityöntekijä 17.5.-
13.12.2010
-Heino Tarja, arkistonhoitotutkinnon
harjoittelija 4.-8.10.2010, 18.10-5.11.2010
-Joanna Laukkanen, työkokeilu,
6.4.-12.11.2010
-Janne Kuusisto Työväenperinteen projektityöntekijä
Henkilökunnan luottamustoimet ja
asiantuntijatehtävät:
Pirjo
Kaihovaara: Otto Wille ja Hertta Kuusisen säätiön hallitus, KiinteistöOy Kotkanpesän
hallitus
- Marita Jalkanen: Yksityiset
keskusarkistot ry:n hallitus, Kam-juridiikkatyöryhmän jäsenyys Arkistoyhdistyksen
edustajana, Otto Wille ja Hertta Kuusisen säätiön hallitus
-Pia Pursiainen: YKA:n
pikadigi-älytyöryhmän jäsen, Työväentutkimus-lehden toimituskunta |