"Elämää arkistossa"

Kansan Arkiston 60-vuotisjuhlakirja

julkistamistilaisuus 17.11.2005 kello 14

Kansan Arkisto on saavuttanut iän, jossa on tapana luoda katsaus omaan menneisyyteen. Arkiston oma historia, identiteetti ja kehityssuunnat sekä arkiston henkilöhistoriallisista lähteistä kummunnut tutkimus kiinnostanevat kaikkia arkiston ystäviä: aineiston luovuttajia, käyttäjiä, yhteistyökumppaneita ja kollegoita.

Kirja sisältää arkiston työntekijöiden kirjoituksia ja tutkijoiden artikkeleita. Kirjan kokonaisuus tavallaan kuvaa prosessia, jonka tuloksena syntyy tutkimusta. Kansan Arkiston tarkoituksena on kansalaisjärjestöjen, työväenliikkeen ja työväestön sosiaali- ja kulttuurihistoriaan liittyvän aineiston kokoaminen, tallentaminen ja järjestäminen tutkijoiden käyttöön. Arkiston työntekijöiden kirjoittamat artikkelit valottavat tämän toiminnan eri puolia, arkistotyön vaiheita, periaatteita ja painotuksia Kansan Arkiston menneisyydessä ja nykypäivässä. Artikkeleissa pyritään myös antamaan evästystä tulevaisuuden tallennustyöhön. Tutkimusartikkelien kirjoittajat ovat puolestaan ovat hyödyntäneet arkiston kokoelmia tutkimustyössään. Heillä kaikilla on takanaan vuosien läheinen yhteistyö Kansan Arkiston kanssa tutkijoina ja työntekijöinä.

Kansan Arkiston historian edellisestä julkaistusta koko laitoksen historiaan ulottuvasta artikkelista on kulunut lähes 30 vuotta. Nyt on aika päivittää tilanne. Arkiston monivuotisen johtajan Anna-Maija Nirhamon katsaus Kansan Arkiston vuosikymmeniin valottaa laitoksen toimintaa monipuolisesti. Dokumenttien, muistitiedon ja oman yli 30 vuoden kokemuksen antaman tiedon välittäminen lukijoille on tärkeä teko. Artikkeli tuo esiin, mitkä ovat olleet uusia piirteitä ja painopisteitä arkiston toiminnassa kullakin kuluneella vuosikymmenellä. Arkiston linjaan ja kehitykseen ratkaisevasti vaikuttaneena kirjoittaja voi hyvillä mielin tarkastella tehtyä työtä.

Juhlakirjan tarkoituksena on Kansan Arkiston esitteleminen laitoksena, mutta sillä on myös toinen teema: henkilöhistoria. Pirjo Kaihovaara pohtii artikkelissaan Henkilöarkisto - muistoja vai dokumentteja? aihetta, josta Suomessa on kirjoitettu melko vähän. Kansan Arkisto on alusta saakka korostanut henkilöarkistojen tallentamisen merkitystä järjestöarkistojen rinnalla.

Valokuvat ovat olleet tärkeä osa Kansan Arkiston kokoelmia jo vuosikymmenien ajan. Kuva-arkiston tutkija Marita Jalkanen tarkastelee valokuvien problematiikkaa. Kansan kokovartalokuvan osasuurennos suuntaa katseen valokuvien rooliin muistiorganisaatioissa ja historiantutkimuksessa. Kansan Arkiston kuva-arkiston tallennuspolitiikkaa esittelevä kirjoitus antaa suuntaviivoja myös tulevaisuuden työlle.

Arkistotyössä on kysymys tiedon jalostamisesta ja säilömisestä. Tämän oivalsi hyvin sarjakuvantekijämme Jaakko Pallasvuo. Ensikäynti arkistossa tuotti mainion kuvallisen ja filosofisen esityksen arkistotyöstä.

Viiden akateemisen tutkijan henkilöhistoriallisten artikkeleiden ketjun aloittaa Kirsti Salmi-Niklander. Hän esittelee Lennart Berghällin, Helsingin nuorisoseuran 1910-luvun aktivistin ja seuran lehden ahkeran kirjoittajan, joka oli kotoisin Karkkilasta ja kirjoittanut paljon myös sikäläisen nuorison käsinkirjoitettuun lehteen. Tutkija kokoaa kohteensa tarinan pienistä sirpaleista ja antaa tälle "pitkän elämän".

Kansan Arkistoa ylläpitävän Yhteiskunnallisen Arkistosäätiön hallituksen puheenjohtajan Tauno Saarelan tutkimuksen kohde, "tulisieluinen reaalipoliitikko" Väinö Vuorio, oli myös Helsingin nuorisoseuran kasvatteja. Hänen 1920-lukunsa oli sidoksissa suomalaisen kommunismin monivaiheiseen historiaan. Hänelle olivat tuttuja niin poliittiset taistot, työväen kaunokirjalliset lehdet kuin poliittinen vankeuskin. "Tulisieluisuus" näkyy myös romantiikan alueella, jota sairaus ja vankilakaan eivät pystyneet murtamaan.

Elina Katainen tutustuttaa meidät salaperäiseen Toini Mäkelään, joka oli ollut naiskomppanian päällikkö vuonna 1918 ja suorittanut myöhemmin punaupseerikurssin Neuvosto-Venäjällä. Punainen, nainen ja sotilas olivat kauhistuttava yhdistelmä 1920-luvun virkavallalle. Vanhojen sukupuolikaavojen murtaminen aiheutti sen, että Etsivän keskuspoliisin virkailija määritteli tämän kommunistinaisen "punaiseksi amatsoniksi".

"Tavallinen ihminen", mutta toisaalta huippuluokan junailija, juonittelija ja taktikko, määrittelee Kimmo Rentola artikkelinsa päähenkilön, vastakohtien Hertta Kuusisen. Vaikutusvaltaisin nainen Suomen politiikassa ennen Tarja Halosen valintaa presidentiksi, arvioi Rentola. Perinteisestä henkilöhistoriasta poikkeava esittely antaa Kuusisesta hersyvän lähdeaineiston välityksellä monipuolisen kuvan.

Ulla-Maija Peltonen lähestyy henkilöhistoriaa valokuvien kautta. Suurennuslasin alla ovat Kerttu ja Armas Heinosen valokuva-albumi. Eletään 1930- ja 1940-lukujen Helsingissä, matkustellaan ja ollaan toveriseuralaisia. Kirjoittaja pohtii, millaisia kertomuksia kuva-albumeihin tallentuu ja miten niitä luetaan. Kuvissa yksityinen yhdistyy julkiseen, perhe-elämä poliittiseen toimintaan; syntyy valokuvamuistelma, joka avautuu katsojalle hänen oman kokemuksensa kautta. Silloin voi olla nyt.